POHJOISARTISTIT OY

Musiikkidiggarin aarrearkku

Olipa lempparisi Ed Sheeran, Bon Jovi tai vaikkapa Haloo Helsinki, niin olet todennäköisesti päätynyt aivan oikeaan paikkaan. Tämä blogi on omistettu popille ja rockille sekä kaikille musiikkifaneille, jotka haluavat lukea enemmän lempiaiheestaan. Tänne tulee juttuja hyvistä bändeistä, uusista esiintyjistä, keikoista, festareista ja uusimmista julkaisuista. Mutta koska kaikella musiikilla on juurensa syvällä menneissä vuosikymmenissä, tulet tekemään löytöjä myös vanhoista levyistä ja mahtavista kauan sitten julkaistuista biiseistä. Painopiste on kuitenkin uudessa musiikissa ja ajankohtaisissa artisteissa.

Blogissa seurataan ahkerasti musiikkikenttää ja sen tapahtumia. Yksi hyvä sivusto musiikkitapahtumien etsimiseen on Meteli.net ja sen lisäksi täällä viitataan useisiin eri musiikkilehtien ja -sivustojen uutisiin. Tätä blogia seuraamalla saat hyvän koosteen ajankohtaisimmista ja tärkeimmistä uutisista. Saat myös mahtavia vinkkejä uusien lempibiisien löytämiseen ja saat tiedon oleellisista tulevista keikoista.

Musiikkia jokaiseen makuun

14 Aug 2021

Kesäisiä festareita, täpötäysiä stadionkonsertteja ja lavatanssin hurmaa. Suomalainen musiikkimaailma tarjoaa jokaiselle jotakin! Poikkeuksellisen talvikauden jälkeen tuhannet suomalaiset suuntaavat kesällä askeleensa kohti kesäisiä festareita nauttimaan suosikkibändiensä musiikista ja muiden ihmisten seurassa. Syksyn konserttilippuja myydään kiivaaseen tahtiin. Nauti suomalaisesta musiikkimaisemasta ja löydä oma suosikkitapasi nauttia musiikista ja erilaisista musiikkitapahtumista.

Suomen suosituimmat kesäfestivaalit

28 Aug 2020

Kesä on suomalaisen parasta aikaa - tai siltä se ainakin tuntuu. Monet suunnittelevat jo vuotta aikaisemmin seuraavan kesän festarireissuja ja ostavatkin liput heti kun ne tulevat myyntiin. Suomessa järjestetään useita festivaaleja ympäri maata, jotka houkuttelevat monia eturivin artisteja niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

Jos mielit lähteä ensi kesänä festivaaleille ja nauttia ykköstason musiikista lähietäisyydeltä, suunnittelu kannattaa aloittaa jo nyt. Jos rahatilanne ei anna sillä hetkellä myöten niin tällöin voi harkita lainan hakemista, joka on tänä päivänä mahdollista myös netissä. Muista kuitenkin lainata vain sen verran kun on tarvetta, koska lainarahaan liittyy korkojen lisäksi myös ehtoja. Lisää turvallisesta lainanotosta täältä!

Seuraavat suosituimmat festivaalit Suomessa keräävät vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä, ja ne kannattaa laittaa heti ensi kesän listalle.

Heinäkuun festivaalit

  • Iskelmäfestivaalit, Himos

Heti heinäkuun ensimmäisinä päivinä järjestettävät Iskelmäfestivaalit ovat Iskelmä Radioin vuotuiset juhlakimarat, jossa kuunnellaan kolmen päivän ajan Suomen parhaimpia esiintyjiä. Kesän 2021 esiintyjistä on jo julkaistu muutama, ja lavalla voidaan nähdä esimerkiksi Antti Tuisku, Kaija Koo ja Lauri Tähkä.

  • Provinssi, Seinäjoki

Erityisesti raskaamman rock-musiikin ystävien kannattaa suunnata heinäkuun alussa Seinäjoelle, jossa vuonna 2021 lavalle nousevat esimerkiksi Korn, Deftones ja Sunrise Avenue. Yksi legendaarisimmista Suomen festivaaleista kestää kolme päivää.

  • Tuska, Helsinki

Metalliystävien unelmat täyttyvät Helsingin Suvilahdessa järjestettävillä Tuska-festivaaleilla. Ensi vuonna heinäkuun 2.- 4. päivien välillä järjestettävän musiikki-iloittelun aikana kävijät pääsevät fanittamaan esimerkiksi Kornin, Deftonesin, Devin Townsendin ja Bodom After Midnightin musiikkia.

  • Ruisrock, Turku

Monipuolisempaa musiikkitarjontaa esittelevä Ruisrock on ollut jo vuosikymmenten ajan festivaalikävijöiden ykköskohde. Heinäkuun puolessa välissä järjestettävällä festivaalilla tullaan näkemään vuonna 2021 ainakin Antti Tuisku, Martin Garrix ja The Ark.

  • Tangomarkkinat, Seinäjoki

Hieman vanhemmalle yleisölle ja tangomusiikista kiinnostuneille vuosittaiset Tangomarkkinat ovatkin kesän kohokohta. Joka vuosi festivaalien aikana kruunataan sen vuoden tangokuninkaalliset ja juhlat leviävät ympäri Seinäjoen kaupunkia. 7. - 11. heinäkuuta järjestettävillä festivaaleilla esiintyy vuonna 2021 muun muassa Arja Koriseva, Aino Niemi, Ilkka Vainio ja Jari Sillanpää.

  • Pori jazz, Pori

Pori Jazz houkuttelee joka vuosi erittäin kuuluisia artisteja myös ulkomailta. Vuonna 2021 lavalla nähdäänkin esimerkiksi John Legend, Emeli Sande ja Chick Corea: Vigilette.

  • Tammerfest, Tampere

Heinäkuun lopun kuittaa Tampereen kuuluisin festivaali, Tammerfest. Suomen ykkösnimiä keräävät festivaalit ovat kolmen päivän mittaiset, joskin ensi vuoden esiintyjälistaa ei ole vielä julkaistu.

Elokuun festivaalit

Elokuussa koulujen alkaessa myös festivaalit vähenevät. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vaihtoehtoja löytyisi myös elokuussa lomaileville. Seuraavat tapahtumat kannattaa taatusti käydä katsomassa.

  • Weekend, Helsinki

Helsingin Käpylän liikuntapuistossa juhlitaan vuonna 2021 Weekend-festivaalien 10-vuotisjuhlaa. Kaksipäiväinen jättitapahtuma kerää kymmeniä tuhansia vierailijoita vuosittain ja sillä oli pitkään vuosittain eri teema, kunnes siitä luovuttiin vuonna 2019. Tänä päivänä Weekend-festivaalit ovat laajentuneet myös Viroon ja Ruotsiin.

  • Flow, Helsinki

Vuodesta 2004 asti järjestettyä Flow-festivaalia juhlitaan ensi vuonna taas Helsingin Suvilahdessa. Musiikkia ja taidetta yhdistävä tapahtuma on myös kuuluisa ympäristöystävällisyydestään ja ekologisuudestaan.

  • Blockfest, Tampere

Elokuun puolessa välissä järjestettävät Blockfestit järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Se kuuluu Pohjoismaiden suurimpien hip hop -festivaalien joukkoon, jota tähdittävät niin kotimaiset kuin ulkomaiset genren tähdet. Vuodesta 2017 lähtien se muutettiin vain täysi-ikäisille suunnatuksi tapahtumaksi.

Kuka on Lauri Tähkä?

22 Mar 2019

Artistiin tutustuu luultavasti kaikista parhaiten hänen musiikkinsa kautta eli jos haluat tutustua Lauri Tähkään, kannattanee aloittaa tutustumalla Tähkän tuotantoon, joka on yllättävän monipuolista. Edellä linkatussa biisissään Lauri Tähkä korostaa, ettei hän pelkää ja tämä sanoma on kyllä näkynyt myös Laurin yksityiselämässä, jossa on ollut monia vaiheita.

Biisejä suomalaisten artistien parhaimmistolta

21 Feb 2019

Haluaisitko tietää, mitkä suomalaiset biisit ovat tällä hetkellä uusimpien listahittien parhaimmistoa? Jos vastasit kyllä, kannattaa tutustua netistäkin löytyviin uusimpiin hittilistoihin ja esimerkiksi Lauri Tähkän tuotantoon. Oma musiikkimaku voi toki poiketa suurestikin TOP10-listojen tarjonnasta ja jokaisella on toki tähän oikeus! Musiikkimaustahan ei tunnetusti voi kiistellä! Mitkä ovat sinun mielestäsi tämän hetken parhaimpia suomalaisia biisejä?